Mä olen paljon puhunut itsensä rakastamisesta ja arvostamisesta. Onnellisuudesta ja yksin olemisesta. Olen myös sanonut, että ensin pitää olla onnellinen yksin ja rakastaa itseään ennenkuin voi rakastaa toista ja olla onnellinen. Tästäkin asiasta on varmasti monia mielipiteitä ja näkökulmia. Mun ajatus on tämä ja kokemukset puhuu puolestaan. 

Mä olen taas pohdiskellut elämääni. Kaikki miessuhteet on loppunut ennenkuin ne edes on alkaneetkaan. Näin Joulun aikaan tuntee itsensä yksinäiseksi, epäonnistuneeksi. Joulua sukulaisten kesken viettävät muistuttaa mua siitä, mitä mulla ei ole ja miten mä olen epäonnistunut koko elämäni. Tämä on päällimmäsin ajatus ja tunne. Jos asiaa lähdetään tutkiskelemaan hieman syvemmältä niin ei se elämä olekaan niin kurjaa miltä se ensin tuntuu.

Se mitä mä itse opetan ja sanon, en itse elä niin. Itseään pitää ensin rakastaa ja olla onnellinen yksin. Sitä mä en ole. Mä tajusin taas hakevani hyväksyntää miehiltä. Se huomio mitä sain muutamalta mieheltä teki mut tavallaan ehjäksi vaikka samalla kipuilin itseni kanssa. Mä en ollut onnellinen kuitenkaan näiden miesten kanssa. Tarrauduin kiinni heti ensimmäiseen, joka vähänkin näytti kiinnostuksensa. Loppupeleissä en tuntenut saavani sitä läheisyyttä ja välittämistä mitä halusin ja tarvitsin. Enemmänkin tuli hyväksikäytetty olo, että olin käytettävissä, kun siltä tuntui. Vaikka itsehän mä olin iloinen jokaisesta tapaamisesta. Ja itse laitoin itseni tarjolle ja koitin pitää miehen tyytyväisenä itseni kustannuksella. Pidemmän päälle se ei vaan toiminut.  Oli myös helpotus jäädä taas yksin. Tosiaan tää joulun aika on aina vähän haastavaa aikaa. Sain itseni kiinni miettiessä, että nyt tähän kohtaan olisi hyvä joku uusi tuttavuus. EI ja vielä kerran EI! Se vaan pahentaa tilannetta. Se miehen etsiminen loppu nyt. Mä tajusin, että mä tarvitsen aikaan itseni kanssa. Mun täytyy tutustua taas itseeni, antaa huomiota ja rakkautta itselleni. Mä haluan voida paremmin ja se onnistuu vain keskittymällä itseeni. Mä mietin aiemmin, että mun pistäisi olla se esimerkki mun asiakkaille. Eikä vaan mitään pitäisi tai olisi pakko. Vaan mä haluan olla esimerkki. Esimerkki siitä miten voida hyvin, olla positiivinen ja onnellinen. Haluan sen ilon ja hyvän olon näkyvän mun kasvoilta. Itsensä hyväksyminen on aihe mitä on vaikea käsitellä ja siksi mieluummin sivuutan sen ja etsin jotain mikä turruttaa sen etten ole onnellinen omassa kehossa. Mä voisin aina vain hakea sen lohdun ja unohtaa mun oikeat tunteet ja ihmetellä miksi kaikki miessuhteet epäonnistuu. Joskus omaitsensä on vain kohdattava vaikka se olisikin kuinka vaikeaa tai tekisi kipeää. Mä tajuan nyt miksi mä olen ahminut ja syönyt niin, että olen lihonut. En ole halunnut kohdata omia tunteita enkä varmasti ole edes tajunnut sitä. Enkä toisaalta ole edes ehtinyt miettimään mitään ylimääräistä. Lapset ja työ pitää mut kiireisenä. Yksin ollessa aivot aina käynnistyy ja rupee raksuttamaan. Hyvä, että edes joskus on jotain aivotoimintaa =D. Mitä asialle voisi ehdä? 

Koitan keskittyä tähän hetkeen, olla iloinen ja positiivinen. Olla armollinen itselleni. Kehua itseäni, olen hyvä just näin. Teen sitä mistä tykkään, käyn lenkillä, kuuntelen musiikkia, joogaan, venyttelen ja kirjoitan tätä. Askel kerrallaan eteenpäin. Kaiken ei tarvitse muuttua sormia napsauttamalla. Pikku asiat on ne mitkä merkkaa. Käy vaikka kaupassa ja hymyile ainakin yhdelle ihmiselle. Saat hymyn takaisin ja iloisen mielen. Älä murehdi menneitä, elä hetkessä. Päästä irti!

Joulurauhaa teille kaikille, pitäkää toisistanne huolta.

Linda