Jos mä kirjoittaisin kirjeen. Siinä pitäisi olla just ne oikeat sanat. Ei mitään tykkään susta rallatuksia. Vaan jotain aitoa miltä sisältä musta tuntuu. En ole osannut pukea sanoiksi sitä mitä olen tuntenut, mitä tunnen. Olen yrittänyt kertoa, näyttää sen. Se ei riitä, haluan löytää ne sanat. Sen teki Kaija Koo. Biisistä nää yöt ei anna armoo. Sieltä poimittuina, siinä on just se mitä mä tunnen.

"Kai sä sen näät mullon haavoja muillekin antaa. Mut niitä vanhoja säätöjä ei tekis mieli ees muistaa.

Siinä kun oot niin ei toisille paikkoja jääkään .Kaksi on yhtä ja kierre vie kiihtyen mennessään.

Kuuntele mua Oon oottanut sua.

Kai ne laulo jo sen mä oon rikkinäinen

Ja ilman sua ei oo mulla henkee eikä elämää.

Moottoritie ei oo se joka täällä on kuumaa .Jos mulla on polte niin sussa on kaikkea uutta.

Kuuntelen sua, Sä täydennät mua,

mut kai ne laulo jo sen sä oot myös rikkinäinen".

Tästä on paha laittaa paremmaksi. Sanat on mulle tärkeitä. Jos en löydä niitä oikeita, en pääse eteenpäin. Vähän aikaa sitten mietin itekseni, että mulla on käsijarru päällä. Haluisi antaa mennä ja heittäytyä, mutta jokin laittoi vastaan. Se oli ehkä jopa ahdistavan tiukassa. Just nyt musta tuntuu, kuin sitä käsijarrua ei olisi enää olemassakaan.

Mä myös mietin, että haluan enemmän elämääni. En tiennyt mitä, mutta mietin, että se tulee kyllä itsestään sitten kun on sen aika. Musta tuntuu, että se käsijarrun jumitus laukesi sillä hetkellä, kun itse uskaltauduin tekemään asialle jotain.

Elä tässä hetkessä, anna mahdollisuus, ole avoin, uskalla antaa itsesi kokonaan.

-Angeleye-