Tämä vuosi on ollut kaikin puolin hyvä, opettava´ja tärkeä vuosi. Mielestäni olen kehittynyt ja oppinut paljon elämän mutkista. Suurimmalta osin olen ollut positiivinen ja pystynyt ottamaan ilon irti asiasta kuin asiasta. Syksy laittoi mut kuitenkin koville. Se oli jostain syystä rankka, haastava ja masentava. Työviikoista ei oikein palautunut kunnolla ja siinä katottiin ihan tosissaan sitä miten nuppi kestää. Ei se meinannut kestää, mutta kesti silti. Vaikeinta oli tasapainoilla oman hyvinvoinvoinnin, perheen, töiden ja kiireen kanssa. Sitähän se arki on suurimmalla osalla. Siihen vielä päälle positiivisena ja rauhallisena pysyminen. Pakko kuitenkin kehua itseäni, koska loppupeleissä suoriuduin ihan helvetin hyvin. 

Liian moni asia rupesi ärsyttämään mua tämän vuoden aikana ja jo aiemminkin. Päätin, että jotain on muutettava. Varmaan tulee moni muukin asia vielä muuttumaan tässä matkan varrella. Päätin olla seuraavan vuoden facebook tauolla omassa henkilökohtaisessa profiilissa. Perustin Hierontahetki A.B. sivut, jota kautta pystyn markkinoimaan työjuttuja. Poistin facebookin puhelimesta. Tämän vuoden olin juomatta alkoholia ja se tulee jatkumaan myös vuonna 2017. Päätin korottaa panoksia ja lisätä siihen vuoden karkittomuuden. Se onkin sitten jo hieman haastavampaa. =/

Tämä vuosi huipentui vielä sanoihin jotka laittoivat mut miettimään itseäni, omia tunteitani sekä tunteita tärkeää ihmistä kohtaan. Aika näyttää mitä tuleva tuo tullessaan.

Törmäsin Hidasta elämää sivuilla 9 uudenvuodenlupaukseen sielulle. Useaa kohtaa olen jo näistä pidemmän aikaa noudattanut. Tämä oli hyvä muistutus siitä mitä kannattaa pohtia huonolla hetkellä.  Suosittelen miettimään näitä asioita ja ottamaan niitä osaksi elämää, jos ne eivät sitä vielä ole. Näistä moni on todella tärkeitä ajatuksia ja on auttanut mua tässä matkalla. Ehkäpä 7. ja 8. kohta on tavoitteita tälle vuodelle.

  1. Lupaan rakastaa itseäni joka ainoa päivä, kaikkine virheineni, täydessä kauneudessani.
  2. Lupaan antaa toisten ihmisten olla oma itsensä.
  3. Lupaan nähdä jokaisessa tilanteessa sen positiiviset puolet.
  4. Lupaan ilmaista kiitollisuuteni ääneen päivittäin.
  5. Lupaan pyytää sisälläni olevaa tuomitsevaa ääntä vaikenemaan.
  6. Lupaan antaa anteeksi itselleni ja muille.
  7. Lupaan viettää niin paljon aikaa luonnossa kuin mahdollista.
  8. Lupaan sulkea tietokoneeni ja puhelimeni ja viettää tiedostaen aikaa yhdessä itselleni rakkaiden ihmisten kanssa joka päivä.
  9. Lupaan elää ja antaa toisten elää.

https://hidastaelamaa.fi/2016/12/9-uudenvuodenlupausta-sielulle/

Tänne kirjoittelu on ollut minulle henkireikä ja osa elämääni. En välttämättä kovin usein tänne kirjoita, mutta silloin kun kirjoitan teen sen tunteella ja täydellä ajatuksella. Voisihan siitä sitten tehdä seuraavan tavoitteen ja koittaa kirjoittaa joka kuukausi edes sen kerran.Monesti olisi ollut paljonkin asiaa ja kun on inspis ei oikein tiedä mistä kirjoittaisi. 

Mulle tuli tunne, että tämä vuosi pitää saada jotenkin pakettiin joku loppu yhteenveto ja se taisi olla tässä. Täällä ollaan taas mistä tämä vuosi aloitettiinkin. Paikka missä saa sen rauhan tunteen ja saa vain olla. Tää on parasta.

Hämeenlinna

-Angeleye-

 

Bildresultat för fireworks