perjantai, 17. huhtikuu 2020

Miksi en tykkäisi itsestäni?

Sanoin tekeväni sen neljän vuoden pikakelauksen, mutta se saa nyt odottaa. Tai tavallaan sitä tulee tässäkin. Niin, kuin viimeksi kerroin menneeni taas taaksepäin tai taantuneeni aiempaan minääni. Olen aloittanut taas terapiassa käynnin. Olenkohan missään vaiheessa edes kertonut sitä. Olen monta vuotta itse ratkonut omia ajatuksia ja tuntemuksiani. Päässyt niiden kanssa ihan hyvään vauhtiin ja edistynytkin. Se selviää näissä kirjoituksissa, kun lähtee lukemaan alusta asti. Kauhee homma kylläkin

Täytyy hieman palata taaskepäin. 2017 tuli stoppi, Uupumus, masennus ja kaikki mahdollinen mielen sekamelska. Siitä toipuminen kesti syksyyn 2019 ja toki se jatkuu edelleen. 2018 tapasin nykyisen mieheni ja ollaan vieläkin yhdessä mikä tuntuu jo olevan ennätys mulle. Rupesin varmaankin siinä syksyllä 2019 oireilemaan ajatusteni kanssa. Mulla rupesi pikku hiljaa tunteet hiipumaan tähän mieheen ja jollain lailla oli tosi välinpitämätön olo.Monesti ajattelin, että haluan jättää sen, mutta en vain viitsinyt  tehdä sitä. Joku mua kuitenkin pidätteli siinä miehessä, vaikka tuntuikin etten halua olla hänen lähellä. Joulu tuli ja meni enkä oikein muista siitä mitään. Koska mä olen elänyt siinä sumussa ja synkkyydessä jo niin kauan. Kun mikään ei tunnu miltään niin ei kyllä muistakaan mitään.

Syksystä 2019 lähti se alakulo ja saamattomus ja synkkyys. Mä vaan olen koittanut elää ihan normaalisti ja ottaa rauhassa mikä on helvetin paljon helpommin sanottu, kuin tehty. Kunnon notkahdus tuli siinä 2020 helmikuussa. Olin totaalisen puhki, poikki, väsynyt. Olin fyysisesti ja henkisesti väsynyt. Muistan, kun kävin lääkärissä ja purskahdin itkuun päästessä huoneeseen sisään.En vaan enää jaksanut. Näin jälkeenpäin olen miettinyt, että mitä mä en jaksanut. Se oli ehkä se olotila ja kaikki meneillään olevat asiat. Monesti oli ajatus päässä, että nyt pitää tehdä sitä, tätä ja tota. Vaikka todellisuudessa ei saanut mitään aikaan, koska ei ollut voimia. Silti ei kuitenkaan osannut pysähtyä. Se oli loputon kierre mistä ei päässyt pois. Eikä tää ollut eka kerta, kun olin uupunut. Mä olin myös ajatellut, että en vedä itseäni uudestaan siihen jamaan.

Mun tunteet miestäni kohtaan vaan hiipui koko ajan. Me asutaan eri paikkakunnilla ja ennen viikonloppua rupesin toivomaan ettei se tulisi. Muutaman kerran sanoinkin sille, että parempi ettei nähdä koska mua ahdisti pelkkä ajatuskin. Mies mistä olet vielä hetki sitten tykännyt, onkin muuttunut puistattavaksi. Pelkkä ajatuskin sen kosketuksesta ahdisti ja ällötti. En vaan pystynyt olla sen lähellä. Mä olen koko ajan puhunut näistä tunteista mun miehen kanssa ja se on perillä mun ajatusten myrskyistä. Mun ystävä sanoi monta kertaa, että selvitä ensin oma pää ja mieti sitten parisuhdetta. Mä en ollut kovin vakuuttunut asiasta. Mun ainut ajatus oli vaan, että ei tästä mitään tule. Ja vaikka saisinkin ajatukset hallintaan niin ei tästä siltikään mitään tulisi. Mun mies ei ole luovuttanut missään vaiheessa ja on kärsivällisesti ollut tässä tukena. Vaikka oon miettinyt, että miten helvetissä se jaksaa mua. Olen laittanut sen tosi koville varsinkin,  kun en aina itsekään jaksa itseäni.

Helmikuussa tuli parin viikon jakso, kun meni paremmin. Olin iloisempi, maalasin, kirjoitin, lenkkeilin koiran kanssa. Viikon kohokohta oli pojan jalkapallotreenit. Se oli ihan oma maailmansa, jossa sai unohtaa oman itsensä. Tää jakso ei kuitenkaan muuttanut mun tunteita miestäni kohtaan. Se meni aikanaan ohi ja palasin siihen masentuneeseen ja väsyneeseen olotilaan.

Tosiaan maaliskuun loppupuolella pääsin takaisin terapiaan. Se oli tosi mukava mies. Edellisellä kerralla oli nainen. Olin toivonut, että olisi päässyt samalle, mutta se meni nyt näin. Hieman kyllä mietitytti, koska se oli mies. Heidän seurassa tunsin itseni epävarmaksi ja alemmuutta. Se on ihan oma tarinansa mitä en avaa tässä sen enempää. Joka tapauksessa se meni hyvin. Sillä oli omanlainen tapa käsitellä asioita ja se tuntui toimivan. Olen pari kertaa nyt käynyt sen luona ja molempien kertojen jälkeen olen pystynyt taas ajattelemaan. Yksin vatvoessa on tuntunut etten saa mistään kiinni. Se, että ammattilainen kuuntelee ja kertoo omia ajatuksia asiaan liittyen auttaa mua. Mä olen jutellut sen kanssa tästä kaikesta, kertonut avoimesti. Kerroin, että pääsen aina eteenpäin ja edistyn itteni kanssa. Niin, että on helpompi olla ja elän positiivisesti hetkessä. Keskittyen omaan elämään enkä anna minkään vaivata tai häiritä. Mutta sitten tulee se hetki, kun  kaikki unohtuu. Palaan vanhaan, taannun enkä osaa enää mitään jo opittua. Siihen se sanoi, "kuulostaa siltä, että sulla on edelleen jotain siellä menneessä mitä et oo käsitellyt loppuun asti ja/ tai hyväksynyt". Viisas mies. Se oli nimittäin oikeassa. Pikku hiljaa rupesi menneet asiat palaamaan mieleen, mitkä on ennenkin häirinnyt. Paljon on asioita mitä en tule koskaan uohtamaan tai antamaan anteeksi, mutta jotenkin niistä olisi kuitenkin päästettävä irti. Ilman sitä mä en tule koskaan pääsemään eteenpäin. Vielä, kun keksis mitkä kaikki asiat menneessä vieläkin vaikuttaa muhun tänä päivänä. Edistystä on kuitenkin, että on sen oivalluksen tehnyt. Ja kaikki se vaikuttaa siihen, että en rakasta itseäni enkä tykkää itsestäni enkä pidä itseäni minään. 

Siitä kirkastui ajatus miestäni kohtaan. Alku vuodesta koin, että tarviin uuden miehen. Haluan taas sitä onnellista ja kivaa alkuhuumaa. Tajusin, että siihen alku huumaan ja innokkuuteen hukutin itseni ja turrutin omat tunteeni sillä. Se on se kaava miten olen elänyt monta vuotta ja nyt vasta tajusin sen. Monesti olen kuvitellut etten vain ole parisuhde ihminen. Kun suhde muuttuu arkiseksi ja ns. tylsäksi mulla lopahtaa kiinnostus, koska mun omat tunteet ja ajatukset nousee taas pintaan. Sillä uudella miehellä mä vaan peittäisin ne ja jossain vaiheessa hankkisin taas uuden. Jostain syystä mä en ole halunnut kohdata itseäni. Joskus aikoinaan olen sitä harjoitellut ja edistynytkin, mutta nyt mietin onko mun ongelma jossain tosi syvällä minne en edes halua mennä. Tää pohdinta ja oivallus ainakin sai  mut ymmärtämään, että kyllä mä edelleen rakastan mun miestä. Se on ollut koko ajan minä itse, joka on koittanut sabotoida mun omaa elämää. Tää on aika käänteen tekevä oivallus ja varmasti ajan kanssa selviää tää koko ajatusten vyyhti. Nyt mä ainakin tiedän mistä lähden avaamaan ja etsimään ongelmakohtaa. Mulla oli jossain vaiheessa ikävä niitä vanhoja aikoja lasten isän kanssa. Se oli jotenkin tosi outoa ja vähän ehkä ahdistavaa, että miten nyt yht´äkkiä kaipaa niitä aikoja ja sitä ihmistä. Olen sen tunteen vaan antanut olla. Kuuntelin biisiä black is the colour ja siitä sain ahaa elämyksen. En mä sitä vanhaa tai ihmistä kaipaa. Mä kaipaan sitä onnellisuuden tunnetta mikä silloin oli. Ja nimenomaan onnellisuuden tunnetta mun nykyisen miehen kanssa. Olen aina ollut sana ihminen. Välillä riittää yksi sana mikä laittaa ajattelemaan ja pelastaa. 

Pakko antaa kiitosta vielä ja arvostusta lasten isälle, joka on todella paljon lasten arjessa mukana ja ollut koko ajan myös mun tukena tässä. Kun miettii omaa arkea ja elämää niin oikeastaan mulla on kaikki aika helvetin hyvin.

Oikein, kun miettimällä miettii niin miksi mä en tykkäisi itsestäni?

Angeleye

rose-3407234_640.jpg

keskiviikko, 9. lokakuu 2019

Hei, pitkästä aikaa!

Olen viettänyt hiljaiseloa jo pidemmän aikaa osittain tarkoituksella ja vähän vahingossa. Kirjoittelu vähän vain hiipui pikku hiljaa töiden ja arjen pyörittämisen takia. Ja voin sanoa, että se oli virhe. Tuntuu, että olen jonkin verran palannut vanhoihin tapoihin. Negatiivisuuteen, asioiden vatvomiseen ja muiden ihmisten asioihin keskittymiseen. Jotenkin on se tekemisen meininki ja positiivisuus kadonnut ja keskittyminen omaan elämään. Voisin enemmän arvostaa itseäni ja keskittyä näkemään positiivisuutta asiassa, kuin asiassa. Niin, kuin olen opetellut ja onnistunutkin. Tommy Hellstenin kirjassa Pysähdy Olet jo perillä kirjassa sanotaan hyvin. Miksi jo opittuihin asioihin pitää aina palata uudestaan, eikö ihminen ikinä opi. Vastaus oli, että niihin palataan, jotta ne asiat sisäistää paremmin joka kerralla. Puhuin ystäväni kanssa siitä, että voiko ihminen koskaan täysin muuttua paremmaksi. Tällä tarkoitan näitä omia kompastukiviäni. Heti, jos lopettaa niiden asioiden harjoittelun mihin toivoo muutosta niin palaa vanhaan. Ystäväni sanoi, että tuskin ihminen täysin voi muuttua, koska ihminen on luonteeltaan tietynlainen ja on oma tausta mihin on oppinut pienestä asti. Kuitenkin voi muuttaa omaa käyttäytymistä ja ajattelutapaa sekä suhtautumista asioihin.  Kaikki tää pohtiminen lähti siitä, kun valitin ettei painonpudotukseni oikein ota tuulta alleen. Olen ajatellut tekeväni sen oman terveyteni ja jaksamisen tähden. Ei se vaan ole totuus. Todellisuudessa haluan tehdä sen muiden takia, jotta minut hyväksyttäisiin sekä halu tehdä se mieheni takia. Ja nämä on täysin vääristyneitä ajatuksia ja mielikuvia. Ongelman ydin on, etten itse arvosta itseäni enkä hyväksy itseäni tällaisena. On hirveän vaikea tehdä itsensä hyväksi yhtään mitään, jos itseään ei osaa arvostaa.  Ja tästä ajatuksesta päädyin tutkistelemaan taas omaa ajatusmaailmaa ja käyttäytymistä. Muistan aikoinaan pakottaneeni itseni toivottamaan muille mukavaa päivää, kivaa iltaa, hyvää yötä jne. Halusin olla mukavempi ja välittävämpi toisia kohtaan. Aluksihan se tuntui teennäiseltä ja urpolta. Pikku hiljaa se kuitenkin rupesi tuntumaan omalta ja se tuli suoraan sydämestä. Nyt olisi taas sen aika, ohjelmoida aivot uuteen moodiin. Samalla tavalla puhun itselleni: olen tärkeä, arvostan itseäni, olen hyvä juuri näin. Jos se vaikka rupeisi menemään kaaliin ja joku päivä voin sanoa suoraan sydämestä, haluan voida paremmin itseni takia. Mun täytyy ihan lueskella aiempia kirjoituksia mihin ongelmakohtiin olen tarttunut ja millä tavalla olen muuttanut ajattelutapaani ja saanut positiivisuutta elämääni. Siitähän voisinkin kirjoittaa seuraavan tekstin. Semmoisen neljän vuoden pikakelauksen. Siitä on hyvä jatkaa.

Ja just tämän takia oli virhe lopettaa kirjoittaminen. Tämän vapauden, mikä ajatusten sanoittamisesta tulee.        Seuraavaan kertaan ihanat höpönassut, kuitenkin aiemmin, kuin vuoden päästä ;)

th.jpg

Linda

lauantai, 22. joulukuu 2018

Sanoista tekoihin

Mä olen paljon puhunut itsensä rakastamisesta ja arvostamisesta. Onnellisuudesta ja yksin olemisesta. Olen myös sanonut, että ensin pitää olla onnellinen yksin ja rakastaa itseään ennenkuin voi rakastaa toista ja olla onnellinen. Tästäkin asiasta on varmasti monia mielipiteitä ja näkökulmia. Mun ajatus on tämä ja kokemukset puhuu puolestaan. 

Mä olen taas pohdiskellut elämääni. Kaikki miessuhteet on loppunut ennenkuin ne edes on alkaneetkaan. Näin Joulun aikaan tuntee itsensä yksinäiseksi, epäonnistuneeksi. Joulua sukulaisten kesken viettävät muistuttaa mua siitä, mitä mulla ei ole ja miten mä olen epäonnistunut koko elämäni. Tämä on päällimmäsin ajatus ja tunne. Jos asiaa lähdetään tutkiskelemaan hieman syvemmältä niin ei se elämä olekaan niin kurjaa miltä se ensin tuntuu.

Se mitä mä itse opetan ja sanon, en itse elä niin. Itseään pitää ensin rakastaa ja olla onnellinen yksin. Sitä mä en ole. Mä tajusin taas hakevani hyväksyntää miehiltä. Se huomio mitä sain muutamalta mieheltä teki mut tavallaan ehjäksi vaikka samalla kipuilin itseni kanssa. Mä en ollut onnellinen kuitenkaan näiden miesten kanssa. Tarrauduin kiinni heti ensimmäiseen, joka vähänkin näytti kiinnostuksensa. Loppupeleissä en tuntenut saavani sitä läheisyyttä ja välittämistä mitä halusin ja tarvitsin. Enemmänkin tuli hyväksikäytetty olo, että olin käytettävissä, kun siltä tuntui. Vaikka itsehän mä olin iloinen jokaisesta tapaamisesta. Ja itse laitoin itseni tarjolle ja koitin pitää miehen tyytyväisenä itseni kustannuksella. Pidemmän päälle se ei vaan toiminut.  Oli myös helpotus jäädä taas yksin. Tosiaan tää joulun aika on aina vähän haastavaa aikaa. Sain itseni kiinni miettiessä, että nyt tähän kohtaan olisi hyvä joku uusi tuttavuus. EI ja vielä kerran EI! Se vaan pahentaa tilannetta. Se miehen etsiminen loppu nyt. Mä tajusin, että mä tarvitsen aikaan itseni kanssa. Mun täytyy tutustua taas itseeni, antaa huomiota ja rakkautta itselleni. Mä haluan voida paremmin ja se onnistuu vain keskittymällä itseeni. Mä mietin aiemmin, että mun pistäisi olla se esimerkki mun asiakkaille. Eikä vaan mitään pitäisi tai olisi pakko. Vaan mä haluan olla esimerkki. Esimerkki siitä miten voida hyvin, olla positiivinen ja onnellinen. Haluan sen ilon ja hyvän olon näkyvän mun kasvoilta. Itsensä hyväksyminen on aihe mitä on vaikea käsitellä ja siksi mieluummin sivuutan sen ja etsin jotain mikä turruttaa sen etten ole onnellinen omassa kehossa. Mä voisin aina vain hakea sen lohdun ja unohtaa mun oikeat tunteet ja ihmetellä miksi kaikki miessuhteet epäonnistuu. Joskus omaitsensä on vain kohdattava vaikka se olisikin kuinka vaikeaa tai tekisi kipeää. Mä tajuan nyt miksi mä olen ahminut ja syönyt niin, että olen lihonut. En ole halunnut kohdata omia tunteita enkä varmasti ole edes tajunnut sitä. Enkä toisaalta ole edes ehtinyt miettimään mitään ylimääräistä. Lapset ja työ pitää mut kiireisenä. Yksin ollessa aivot aina käynnistyy ja rupee raksuttamaan. Hyvä, että edes joskus on jotain aivotoimintaa =D. Mitä asialle voisi ehdä? 

Koitan keskittyä tähän hetkeen, olla iloinen ja positiivinen. Olla armollinen itselleni. Kehua itseäni, olen hyvä just näin. Teen sitä mistä tykkään, käyn lenkillä, kuuntelen musiikkia, joogaan, venyttelen ja kirjoitan tätä. Askel kerrallaan eteenpäin. Kaiken ei tarvitse muuttua sormia napsauttamalla. Pikku asiat on ne mitkä merkkaa. Käy vaikka kaupassa ja hymyile ainakin yhdelle ihmiselle. Saat hymyn takaisin ja iloisen mielen. Älä murehdi menneitä, elä hetkessä. Päästä irti!

Joulurauhaa teille kaikille, pitäkää toisistanne huolta.

Linda

 

sunnuntai, 16. syyskuu 2018

Onnellinen yksinkin

Monesti jään kaupankassalla miettimään, että minunkin pitäisi olla samanlainen, kuin muut. Olla parisuhteessa ja perheenä koko porukan kanssa olla aina liikenteessä.
Miksi?
Sanotaanko jossain ohjekirjassa, että se on ainut tapa elää. Monesti törmään kysymykseen, noh mites miesasiat?
Mä voin olla onnellinen, jopa onnellisempi yksin. Saan keskittyä lapsiini, töihin ja omaan hyvinvointiin. Erityisesti keskityn tähän hetkeen, elämä on tässä ja nyt. Ei eilen eikä huomenna. Sinun ei pitäisi vain tyytyä johonkin mikä ei ole enää sinua varten. Eikä varsinkaan tehdä asioita vain miellyttääksesi muita. Toiset saattaa kokea sen itsekkyytenä, mielestäni en ole itsekäs tehdessäni asioita mitkä tekevät minut onnelliseksi. Miksi sietäisin paskaa ja olisin onneton. Se ei vaan ole sen arvoista. Arvostakaa itseänne!
 
Koitan ajatella mahdollisimman positiivisesti, ei se aina onnistu.
Mutta mieluummin yritän, kuin vellon negatiivisuudessa. 
Ihanaa alkavaa viikkoa!
 
-Linda-20150111_221938.jpg

tiistai, 14. elokuu 2018

Kaunis keho

Tämän päivän teema oikeestaan liittyy myös itsensä arvostamiseen. Jätin teidät edellisessä kirjoituksessa miettimään mikä teille on itsensä arvostamista. Mistä sinulle tulee hyvä olo, hyvä mieli? Onko se hyvät yöunet, ehkä vauhdikas tanssitunti, hyvä ruoka perheesi kanssa. Oli se mitä tahansa, kunhan sinulle tulee hyvä olo ja kehosi voi hyvin sen ansiosta. Itsensä arvostamista on myös se, että pidät itsestäsi huolta kaikella tapaa monipuolisesti. Nukut hyvät ja rauhalliset yöunet. Aloitat aamusi rauhallisella ja ravitsevalla aamiaisella. Syöt lounaan ja tarvittaessa välipalan. Monella lounas jää väliin kiireisenä työpäivänä. Katselin vanhaa jaksoa Keittiöelämää ohjelmasta. Jossa perheen isä valmisti lasagnea. Hänellä oli ihanan rento ja rauhallinen elämänasenne. Lasagne on valmis, sitten kun se on valmis.Sitä ei voi kiirehtiä. Hän sanoi, että ruoan pitäisi olla niin hyvää, että se kutkuttaa makureseptoreita niin paljon, että et voi muuta kuin olla onnellinen hyvästä ruoasta. Siinä ei murheet ja työasiat tule mieleen. Sitä katsottuani itselleni tuli lasagnehimo ja päätin tehdä itselleni ja lapsilleni sitä. Pakko myöntää, että siitä tuli niin hyvää etten pystynyt muuta ajattelemaan, kuin miten hyvää siitä tuli. Tehkää hyvää ruokaa, valmistakaa se ajan kanssa ja rakkaudella. 

Kokonaisvaltainen kehonhuolto on tärkeää. Ei riitä, että liikut säännöllisesti. Sen lisäksi tulisi syödä ravintorikasta ruokaa, nukkua sinulle sopivat yöunet. Venytellä liikuntasuorituksen jälkeen lyhyet venytykset. Sen lisäksi kerran viikossa koko kropan venyttely omana treeninä. Helliä kehoa hieronnalla ja muilla hoidoilla. Muista helliä myös mieltä. Lue esim. kirjaa, kuuntelee hyvää musiikkia. Meditoi, tee rentoutusharjoituksia. Itselleni lähellä sydäntä on meditointi sekä rentoutusharjoitukset. 

Muista helliä kehoasi ja mieltä. Sinä olet arvokas, sinä olet tärkeä. Ihanaa päivää rakkaat! <3

-Linda-

 

  • Minusta

    Olen kahden ihanan lapsen äiti ja koulutettu hieroja. Kirjoittelen ajatuksia omasta elämästäni. Hyvästä olosta niin fyysisestä kuin henkisestäkin. Kirjoittaminen on aina ollut minulle kuin terapiaa. Se puhdistaa ja rentouttaa, kun saa puitua asioita. Olen myös iloinen, jos pystyn auttamaan jotain toista samoissa ajatuksissa pyörivää.