Ennen edellistä kirjoitusta, kävin täällä viimeksi tammikuussa. Ei nyt ihan mennyt putkeen mun kerran kuussa minimissään kirjoittelu. Onneksi aina voi parantaa. Edellisestä kirjoituksesta sen verran, että sain sen tehtyä luonnokseksi aikaa sitten, mutta en vaan saanut valmiiksi. Se oli kuitenkin saatava kasaan, koska siinä oli itselle tärkeää asiaa. Sekä semmoista mikä liittyy tähän kirjoitukseen. Olen viime päivät, oikeastaan koko huhtikuun ajan ollut taas vähän hukassa. Mukamas kiire, liian väsynyt jne. En ole suoraan sanottuna pystynyt keskittymään omaan pääkoppaani yhtään. 

Eilen tuli joku raja vastaan. En vaan jaksanut tätä olotilaa enää. Olin kuin kiukutteleva kakara ja suoraan sanoen täys mulkku. Se oikein hävetti ja nolotti olla taas lähtöpisteessä. Tai tavallaan lähtöpisteessä, koska joka kerta oppii jotain ja aina ne opitut jää vähän päähän. Kyllähän sen mulkkuuden itsessään taas tunnisti, kun vähän ajatteli.

Tuntui, että tarviin uusia tuttavuuksia tai jotain uutta elämään. Hetken pohdittua tulin johtopäätökseen, ettei se auta tässä tilanteessa. Koska todellisuudessa se ei ole ongelma vaan se on jossain syvemmällä. Pirun vaikeetahan se oli taas ruveta kaivamaan syytä tälle.Tai ehkä enemmänkin rasittavaa. Omat itsetunto ongelmat pyörii tässä päällä koko ajan. Tuntui kutenkin, että ei se nyt ihan sitäkään pelkästään ole. Ja tadaa, otin taas kerran kirjan käteeni. Samaiselta ystävältäni saatu (lainattu) kirja, Maaret kallion Lujasti lempeä. Seisoin keittiössä, käänsin ensimmäisen sivun ja ihan kuin se kirja olisi imaissut sisäänsä. Tuntui kuin olisin surffannut kirjan sivuilla. Mä lähdin niin sen kirjan mukana jonnekin. 26 sivua kerkesin lukea, kun tajusin mikä mua vaivaa. Yritän liikaa. Koitan olla supertehokas ja aikaansaava. Yritän olla myös jotain mitä en ole. Joka tuutista tulee koko ajan terveellisen elämän ohjeita, identtisiä poseeraus kuvia. Aina sama asento ja ilme. Tajusin, että mä yritän päästä samaan pisteeseen, missä voin esitellä treenattua tikissä olevaa kroppaa asennoissa missä pakarat törröttää. Enhän mä nyt oikeesti sitä halua. Ja nyt ei saa käsittää väärin. Todellakin pyrin terveelliseen elämään enemmän ja enemmän ja lisäämään liikuntaa. Mut mä haluan tehdä sen omalla tavalla. En niinkuin muut. Ei tekohymyä jonkun superfood lautasen vieressä tai kuntosalilla puolipukeissa. Instagram on tätä täynnä ja se on ikävästi koittanut aivopestä mua. Ja jokainenhan saa todellakin tehdä niin kuin haluaa. Itse haluan jotain muuta. Ja itseasiaan taas kerran pidemmän kaavan kautta..kirjassa puhuttiin siitä, miten ihminen tekee asioita tai ottaa uusia asioita hoitaakseen ja jättääkseen vaikeat asiat pimentoon, unohtaakseen ne. Jos sä lähdet tavoittelemaan jotain, pysähdy hetkeksi ja mieti syytä asialle mitä lähdet tekemään. Saattaa olla, ettet haluakaan oikeasti tehdä juuri sitä vaan se on vain korvike jollekin ei niin kivalle asialle. Ja ne ei niin kivat asiatkin pitää hoitaa.

Tässäkin kirjassa on hyvää se, ettei siinä sanota kun teet näin tulet positiivikseksi tai löydät onnen. Ne asiat tulee itse oivaltaa. Joskus täytyy käydä aika syvälläkin, että pystyy näkemään todellisen minänsä ja halunsa. Joskus on myös hyvä tarkastella itseään itsensä ulkopuolelta. Se on aika avartaa ja se vaatii mielestäni omaltaitseltään rehellistä avautumista ja itsensä lähelle päästämistä. Tästä aiheesta olen joskun aiemmin kirjoittanutkin. Ilman näitä tuntemuksia ja oivalluksia ja tekoja en nyt pystyisi näistä asioista edes kirjoittamaan.

Tämä oppimisen tie on välillä haastavaa, kivaa, avartavaa eikä se lopu koskaan tai ainakaan ihan hetkeen. Muista kuunnella itseäsi ja ole armollinen itsellesi. 

-Angeleye-