Vuosi 2014 oli kaikesta huolimatta ihan hyvä vuosi. Loppua kohden parani. 

Halusin vuoden vikaa päivää ja uutta vuotta juhlistaa paikassa mistä on pelkästään hyviä muistoja. Paikassa mikä on ihan muaalla kuin kotona. Ja se päätös oli kerrassaan mahtava. Ostin junaliput ja varasin hotellin. Minä ja lapset Hämeenlinnassa. Siitä paikasta on tullut mulle tärkeä. En edes tiedä miks. Eikä sillä ole oikeastaan edes väliä. Saattaa olla outo juttu jonkun mielestä, mutta silläkään ei ole oikeastaan mitään väliä. 

Olen oppinut paljon asioita, yksi niistä on juuri toi etten mieti mitä muut ajattalee. Saa olla mitä mieltä tahansa ja sanoakin sen. Mun ei vaan tarvitse elää niin. Voin olla eri mieltä ja pysyä sanojeni takana. 

Mun matka on vielä pahasti kesken, mutta nyt just tällä minuutilla tuntuu hyvältä. Musta tuntuu, että voin olla ihan mitä ikinä haluan. Tulen olemaan mitä haluan ja mut voi haluta kuka vaan. Älkää pelätkö, en oo supernainen jonka elämä on täydellistä. Romahduksia tulee edelleen tasasin väliajoin. Viimeksi muutama päivä sitten kamppailin suklaan oastoa vastaan. Ja siinä sai läheiset kärsiä mun kiukuttelusta. Olen kuitenkin kiitollinen siitä tuesta. En ostanut ja seuraavana päivänä olo oli mitä mahtavin.

Osaan edelleen olla mustasukkainen ja vainoharhainen, vähenemässä määrin kylläkin. Mua on auttanut hokema: "mun ei tartte tietää kaikkea, mä oon hyvä näin ja kuka vaan voi mut saada." Mulle on ihan sama, jos tää tuntuu urpolta. Varmaan tuntuu ja kuulostaakin. Mutta tää on auttanut mua eteenpäin. Välillä täytyy tehdä urpoja asioita, että elämä on elettävää. Tästä on jo joku aika kun aloitin päivän positiivinen- viestin lähettämisen. Aluksi piti keksimällä keksiä postitiivinen asia. Tuntui muutenkin ihan urpolta ja teennäiseltä. Lauseet ei kuulostanut yhtään mun suusta tulleilta. Jatkoin sinnikkäästi ja pikku hiljaa se tuli luonnostaan ja elämä rupesi muuttumaan postiviivisempaan suuntaan. Tämäkään ei tarkoita sittä ettenkö olis välillä negatiivinen ja etteikö mulla olisi huonoja päiviä. Nykyään niitä on vaan vähemmän.

Asia mistä olen ylpeä..tunnistan itsessäni sen negatiivisuuden ja tietyissä tilanteissa se nostaa päätään. Osaan toimia sen mukaan ainakin välillä. esim. Joku pyytää mua lähtemään jonnekin mukaan mikä on mulle uusi ja tuntematon juttu tai asia mistä en niin välitä. Vanha minä sanois heti "Ei, ei ja ei." Tunnistan sen, että se on ekana tulossa suusta. En vastaa siihen heti. Pyörittelen asiaa ja mietin. Miksi sanon ei?. Haluisinko kuitenkin mennä? Mikä siinä pelottaa? Mitä muka menettäisin? Miten kivaa se voisikin olla? Tässäkin asiassa nää pohdinnat on auttanut. Välillä jopa itse pelästyn, kun innoissani sanon heti: "JOO". =D

On tärkeää tunnistaa itsessään asioita miten ajattelee ja toimii. Ainakin kerran elämässä on hyvä mennä itseensä ja miettiä miten kohtelee itseään, miten kohtelee muita. Kuunnella saamaansa palautetta ja ottaa onkeensa. Joskus pitää tuulettaa tomut aivoista. Joskus tarvitaan suurikin muutos elämään. Mutta usko pois, se kannattaa!