Katsoin elokuvan The Lucky One ja huomasin samaistuvani sen naisen mustasukkaiseen Ex-mieheen. Joka halusi pitää naisen itsellään, välittämättä muiden onnellisuudesta. Ja lapsi oli pelinappula hetken siinä sopassa.

Siinä vaiheessa mä heräsin ja tajusin kuinka mä oikein ajattelen. Siinä samassa hetkessä laitoin viestin miehellleni, jonka kanssa asun eriosoitteessa. Sanoin, että vaikka emme enää palaisi yhteen, haluan pysyä hyvänä ystävänä. En ainoastaan lasten takia, myös itseni ja meidän takia.

Tajusin kuinka olen itse itselleni aiheuttanut sitä tuskaa ja ahdistusta. Vihaamalla, syyttämällä, katkeroitumalla. Tämän tajuttuani olen pystynyt muuttamaan omaa ajatusmaailmaani.  Tällä mustasukkaisuuden määrällä, vihalla ja itseinholla se ei ole ollut helppoa, mutta se helpottuu koko ajan. Olen vähemmän mustasukkainen, vähemmän kateellinen enkä vihaa enää niin paljon. Useimpina päivinä jopa pidän itsestäni. 

Yritän saada ajatukseni itseeni ja lapsiin. En siihen mitä muut tekee. Mitä mieheni tekee. Tulee päiviä tietenkin jolloin mietityttää ja mustasukkaisuus nostaa päätään. Pystyn kuitenkin vastustamaan sitä.

 Kaikista läheisin ihminen on sanonut mulle, että olen vahva nainen ja pärjään. Aiemmin en uskonut siihen. Siitä on varmasti kulunut n. reilu kuukausi, kun ensimmäistä kertaa elämässä musta tuntuu, että mä pärjään.

Ajatukseni on olleet välillä aika synkkiä. Jopa niin synkkiä, että on ihmiset ollut huolissaan. Silloin kun on ollut tarpeeksi paska fiilis olis ollut vaan helpointa luovuttaa ja olla välittämättä mistään. n. kuukausi sitten olo oli aika masentunut. En oikein saanut elämästä kiinni. Mikään ei tuntunut miltään. Lasten kanssa eläminen ja toimiminen hoitui kyllä rutiinilla. Tuntui silti, kuin olisin ollut zombie ja vaan mennyt eteenpäin mistään mitään tajuamatta.

Nyt on ihanaa, kun pystyy nauttimaan kaikesta. Lasten kanssa touhuaminen on oikeasti kivaa. Ja tulee semmoisia onnellisuuden piikkejä, kun tajuaa miten ihanat lapset mulla on. Että ihan hyvinhän mulla tässä asiat on. Pystyn ottamaan rennommin ja menemään päivä kerrallaan.

Keskityn itseeni, omiin tekemisiini. Mulla on ihan hyvä olla. Kaikki ei oo vielä ihan täydellistä, aina ei oo hyvä päivä. Joku päivä toivon kuitenkin olevani taas onnellinen.   

Moni on sanonut mulle, että oma hyvonvointi on itsestä kiinni. Enpä oo oikein ottanut onkeeni. Kunnes taas elokuvaa Devil katsoessani havahduin siihen. Voihan sitä rypeä vaikka missä pohjamudissa. Jos ei itse ole valmis mitään tekemään asioille sinne sitä kyllä sitten jääkin.

Tämä Fenix linnun alku rinnassani on mulle henkilökohtainen juttu ja merkkaa sitä, että aina voi syntyä uudelleen. 

Aina on toivoa. Sillä paskimmalla hetkellä ei ehkä tunnu siltä. Eikä se ehkä aukee just silloin, kun joku sulel sanoo niin. Sen tajuaa vasta sitten, kun itse kokee ja näkee.

-Angeleye-