Juhannus sujuu hyvin ajatuksia kootessani..

Näitä vanhoja kirjoituksia lukiessani tulee väkisinkin mieleen miten paljon mun päässä on ollut vilinää. Ja miten paljon olen oppinut itsestäni ja joutunut miettimään asioita toisin silmin. 

Tällä hetkellä tuntuu ihan hyvältä. 
Jonkunlainen välitila tässä kuitenkin on meneillään, niin kuin minulle tärkeä ihminen on sanonut. 
Jollain tavalla junnaan paikoillani, vaikka tiedän mitä teen ja osittain mitä haluan.

Hetkittäisillä romahdus hetkillä hoenkin itselleni "ei oo mitään hätää, keskity itseesi". Se on auttanut. Edelleenkin ongelmana on ajatusten harhailu vanhoihin juttuihin stressaavan tai muuten levottomana hetkenä. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä miten itse pystyn tunnistamaan ne hetket ja käsittelemään asian ja keskittymään tähän hetkeen.
Minulla on kova luotto siihen, että kaikki selkiytyy ja matka jatkuu kun on sen aika.

Musta on tuntunut hetkittäin onnelliseltakin, mutta en halua sanoa sitä ääneen. Pelkään sen sanottuani, ettei minulla ole enää mitään tavoiteltavaa. 
Pelkään, että tämä eheytymis prosessi loppuu kuin seinään. 
Haluanko olla onneton...en...haluan olla onnellinen ja oppia uutta itsestäni ja elämästä loppuelämäni. En vaan koe vielä pystyväni siihen yhdistelmään. Onnellisuuden avautumisesta tänne, en koe sanovani sitä ääneen. Jollakin kummallisella tavalla siitä puhuminen tuntuu ihan hyvältä. Ehkä mä pelkään menettäväni itsestäni jotain.

Ajatus lentää välillä, kuin lintu sinisellä taivaalla..tänään oli semmonen hetki.

-Angeleye-